Korson Leijonat 40v

 

Mitä Korson Lions tekee!

Korson Leijonat – eli Lions Club Korso on osa suurta, kansainvälistä leijonaperhettä. Korsossa toimintaa on ollut jo vuodesta 1979. Korson Leijonat toimivat nimensä mukaisesti ensisijaisesti Korson ja korsolaisten hyväksi. Korsolaisten aktiivisuus ja osallistuminen tapahtumiin mahdollistaa kaiken Korson Leijonien toiminnan aina tapahtumista hyväntekeväisyyteen, paikallisten koulujen stipendeistä kansainvälisiin nuorisovaihtoihin ja kaiken siltä väliltä.

Korson LC Vantaan toimintaa 2017 – 2018


Korson Leijonien tapahtumat ovat tuttuja perinteitä monille korsolaisille. Ehkä olet ostanut leijonakuusen jouluksi, osallistunut lämpötila-arpajaisiin ennen uutta vuotta, lahjoittanut kauppareissulla jotain pientä Auta lasta – Auta perhettä keräykseen tai hiihtänyt
Megamyräkän hiihtokilpailussa talvipakkasilla. Kaikki tämä on Leijonien korsolaisille mahdollistamaa toimintaa, joihin osallistuminen takaa sen, että voimme jatkossakin tehdä kaikkemme Korson ja korsolaisten hyväksi, sekä aina auttaa niitä jotka apua tarvitsevat.